3.4.2018

Satavuotiaan Kuopion kansalaisopiston satavuotias sekakuoro Veljsiskot Unkariin

Kuoron ohjelmistossa oli muutama vuosi sitten siilinjärveläisen muusikon ja lauluntekijän Vesa Pölkin sävellys ”Kallavesj”. Säveltäjä sattui kuulemaan jossakin konsertissa esityksemme. Tavattuaan kuoromme johtajan Miia Liukon, hän totesi keskustelun päätteeksi ”Minä haluaisin lähteä teidän kanssa joskus Unkariin”. Pölkki on aktiivinen Suomi-Unkari Seuran toimija, ja on aiemmin käynyt oman kuoronsa (Sekakuoro Sekaset Siilinjärveltä) kanssa Unkarissa. Veljsiskot pohti asiaa hallituksen keskuudessa ja lopputulema oli että ”mikä jottei”. Niinpä pidettiin yhteyttä Vesan kanssa ja siitä idea lähti kasvamaan. Otimme kuoron ohjelmistoon muutamia Unkarin kielisiä lauluja, joita on harjoiteltu nyt koko talven ajan. Outo kieli hieman tuntuu vaikealta laulaa, mutta sitkeällä harjoittelulla tulosta on syntynyt. Unkarin kieli alkaa jo sujua kohtalaisesti, vaikka emme edelleenkään ymmärrä täysin mitä laulamme.

Matka suuntautuu Györiin, joka on Kuopion ystävyyskaupunki jo vuodesta 1968. On siis 40-vuotisjuhlat. Isäntäkuorona Györissä on paikallinen sekakuoro Győrzámolyi Bárdos Lajos kórus - siis Lajos Bárdos kuoro Győrzámoly nimisestä kylästä. Se sijaitsee noin 10 km Győristä, ja siellä asuu noin 2000 ihmistä.

Kuoronjohtaja oli Győrin Liszt musiikkikoulun alarehtori yli 30 vuotta. Hän on jo eläkkeellä. Hän on käynyt Kuopiossa, 1970-80 luvuilla kaksi kertaa kansantanssiryhmän kanssa, hän soitti alttoviulua. Lajos Bárdos kuoro on harrastajakuoro.

Veljsiskot esiintyy paikallisessa vanhainkodissa esittäen suomalaisia ja unkarilaisia kansanlauluja. Lauantaina esiinnymme paikallisessa kirkossa yhdessä isäntäkuoron kanssa ensin erikseen ja sitten yhdessä. Yhdessä esitettäviä lauluja ovat Sibeliuksen Finlandia ja Kai Chydeniuksen Kalliolle kukkulalle. Győrzámolyi Bárdos Lajos kuoro nimenomaan halusi oppia laulamaan myös suomalaisia lauluja.

Lauantaina 7.4.2018 Veljsiskot esiintyy yhdessä toisen opiston kuoron, Pikantin kanssa Kuopion kaupungintalon juhlasalissa, esittäen mm. Unkarin matkan ohjelmistoa. Konsertti alkaa klo 14.00. Konsertin yhteydessä Kuopion kansalaisopiston opiskelijat ry. jakaa stipendejä opiskeluissaan edistyneille opiskelijoille.

Teksti: Kuoron jäsen Eino Huuskonen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti