14.3.2017

Muistikoulussa kynä suhisee ja aivot saavat harjoitusta

Aivojen harjoittaminen on tärkeää, sillä se kasvattaa reserviä iän mukanaan tuomia muutoksia vastaan. Erilaiset aivojumppatehtävät, kuten ristikot, sudokut ja piilosanat aktivoivat aivoja ja nämä harjoitukset ovatkin jo tuttuja monelle. Kuten keho, aivotkin kaipaavat monipuolista ja kokonaisvaltaista harjoittelua, esimerkiksi muistin, keskittymisen, päättelyn ja hahmottamisen harjoituksia. Aivot kehittyvät siihen, mihin niitä käytetään!

Kaikenikäisille aivojen huollosta ja muistin parantamisesta kiinnostuneille tarkoitetut muistikoulut ovat saaneet erittäin positiivisen vastaanoton ja syksyllä 2015 Pohjois-Savon alueella toimikin peräti kahdeksan ryhmää. Mukavassa seurassa tutustuttiin kynäpaperi-harjoitusten lisäksi mm. motoriseen aivojumppaan, aivoterveelliseen ravitsemukseen, aivojen aktivointiin, uneen, riskitekijöihin ja muihin aivoterveyden elementteihin. Ryhmäläiset kokivat harjoitukset hyödyllisiksi ja heidän mukaansa:

- ”Muistikoulu antoi paljon hyviä vinkkejä itselle ja lähimmäisilleni”
- ”Kurssi on ollut mielenkiintoinen, välillä haastavakin, mutta ei liikaa”
- ”Monipuoliset tehtävät saivat aivot sauhuamaan”
- ”Toi mielenkiintoisia uusia näkökulmia oppimiseen”
- ”Hyvää tietoa eri asioiden vaikutuksesta aivojen hyvinvointiin”

Menetelmänä Muistikoulussa on Instrumental Enrichmentiin (IE) perustuva harjoittelu, joka jalkautui Suomen muistialan ammattilaisten pariin Päijät-Hämeen Muistiyhdistys ry:n PääOma – Kognitiivinen harjoittelu ja vertaisuus muistin tukena - hankkeen (2012-2015) kautta. PääOma-hankkeessa IE-menetelmää sovellettiin pääasiassa etenevää muistisairautta sairastaville ja AVH:n sairastaneille kuntouttavana ryhmätoimintana ja harjoittelusta saadut tulokset olivat hyviä. Lisäksi hankkeen aikana nousi suuri tarve myös tavoitteelliselle ennaltaehkäisevälle aivojen harjoittamiselle, sillä useat ihmiset kokevat nykyään tilapäisiä muistipulmia joita aiheuttavat mm. stressi, uupumus, hektinen elämänmeno, epäsäännölliset elintavat sekä jatkuvassa tietotulvassa eläminen.


Hoitavat kortit®
PääOma –hankkeessa projektityöntekijänä työskennellyt ja nyt äitiyslomalta palaava Hanna-Reetta Metsänheimo (Geronomi AMK) muutti perheineen Kuopioon Lahdesta ja on vetänyt muistikouluja Kuopiossa syksystä 2015 lähtien. Hänen lisäkseen muistikouluja maaseutualueella ohjaa aluerehtori Sari Summanen. He toivottavat kaikki uudet ja vanhat muistikoululaiset tervetulleiksi muistikoulun alkeis- ja jatkoryhmiin, jotka käynnistyvät taas täydellä teholla syksyllä 2017. Muistikoulujen sisältöön pääsee tutustumaan kevään 2017 aikana Hanna Metsänheimon vetämissä muistipajoissa, jotka järjestetään sunnuntaisin maalis-toukokuussa Kuopion lisäksi myös Juankoskella ja Kaavilla. Muistipajoissa saa kokonaiskuvan muistikoulujen sisällöstä ja pääsee kokeilemaan aivojumppatehtäviä käytännössä.

Muistikoulussa aivot saavat treeniä ja mieli virkistyy!

Lisätietoja kursseista: Marjo Markkanen puh. 044 718 4745, marjo.markkanen@kuopio.fi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti