3.11.2016

Erasmus+ vierailulla Saksan Lingenissä


Kuopion kansalaisopiston Erasmus+ hanke mahdollisti meille mielenkiintoisen tutustumismatkan. Pääsimme tutustumaan Volkhöchschule Lingeniin (VHS Lingen) eli paikallisen kansalaisopiston toimintaan 20.-28.10.2016.

Kuvassa VHS Lingenin päärakennus, Pulverturm 3

Olimme etukäteen yhteydessä VHS Lingeniin, jossa meidän vierailujärjestelyistämme huolehti EU-tiedottajana toimiva englannin kielen opettaja Ingrid Kawlowski. Toiveenamme oli päästä tutustumaan mahdollisimman moniin kursseihin ja saada kokonaiskuva heidän oppilaitoksensa toiminnasta.

Vierailun aikana saimme mahdollisuuden osallistua myös koko päivän mittaiselle Nuno -huovutuskurssille, jossa opimme uuden käsityötekniikan ja lisäksi teimme monia mielenkiintoisia havaintoja kurssijärjestelyistä. Kurssin olosuhteet olivat lakkautetun yläkoulun entisessä veistoluokassa ahtaat ja puutteelliset, mutta siitä huolimatta opiskelijat olivat innostuneita ja tekivät hienoja kurssitöitä. Opettajan roolia tarkkailimme myös mielenkiinnolla. Opettaja ei ehtinyt pitää yhtään taukoa työssään, lisäksi kaikki kalliit materiaalit olivat hänen omiaan, joita hän sitten myi opiskelijoille. Kurssin loputtua hän kertoi, että opettajan koulutustasolla ei ole vaikutusta heidän palkkaansa, vaan tuntipalkka riippuu opetettavasta aineesta.

Kuva Nuno-huovutuskurssilta

Ingridin avustuksella löysimme joka päivälle runsaasti ohjelmaa. Useiden käsityökurssien lisäksi vierailimme myös maahanmuuttajien saksan kielen kurssilla ja senioreiden englannin kielen kurssilla. Kurssit muistuttivat paljon meidän omia kurssejamme, mutta erojakin oli. Kädentaitojen luokissa ei käytetty mitään AV-välineitä ja opetus oli hyvin työpajatyyppistä. Kielten opetus näytti perustuvan pääosin kirjan läpi käymiseen, piirtoheitin oli luokassa, mutta ei sitä käytetty. Yhtäkään dokumenttikameraa emme nähneet. Saksan kieltä opettivat venäläistaustaiset opettajat.

Kirjansidontataito näytti säilyneen hyvin Saksassa, tilkkutyöryhmiä oli paljon ja keramiikkaryhmässä tehtiin mm. Angry Birds- hahmoja. Kerroimme, että ne tulevat Suomesta, mutta eipä tainnut hahmojen tekijä uskoa meitä!



Olipa mukava palata reissusta kotiin reppu täynnä uusia vaikutteita ja ajatuksia. Vertailua tuli tehtyä ja väkisinkin tulimme siihen tulokseen, että meillä on oikein hieno 100-vuotias kansalaisopisto Kuopiossa, hyvä organisointi ja erittäin monipuolisia kursseja tarjolla kaikille kiinnostuneille - hyvä me!

Terveisin
käsityönopettajat Irma Karpoff ja Hilkka Kauttonen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti